Turkuenergia

Toimitusjohtajan katsaus 2022

Vuosi 2022 oli poikkeuksellinen ja haastava monessa mielessä. Pandemia alkoi olla selätetty, kun Euroopan energiamarkkinoita heilutti Venäjän käynnistämä hyökkäyssota Ukrainaa vastaan. Sota aiheutti energiakriisin Euroopassa tuontienergian Venäjältä loppuessa. Sodan vaikutukset ovat näkyneet niin polttoaineiden saatavuudessa ja hinnoissa kuin heiluvassa sähkömarkkinassa unohtamatta sodan aikaansaamaa inhimillistä kärsimystä ja murhenäytelmää.

Muun muassa maakaasun, puupolttoaineiden ja sähkön hinnat nousivat jyrkästi. Koko Eurooppa alkoi nopeasti irrottautua venäläisestä, fossiilisesta energiasta ja toimintaympäristömme muuttui radikaalisti.

Epävakaa maailmantilanne ja energiakriisi näkyivät myös Turku Energian tuloksessa, joka laski merkittävästi edellisvuosista. Tuloksen laskuun vaikuttivat ennakoitua pienempi kaukolämmön tulos, haastava sähkömarkkinoiden tilanne ja sen vaikutukset sähkönmyynnin raskaasti tappiolliseen tulokseen.

Edellisvuosia merkittävästi alhaisempaan tulokseen vaikutti myös Fennovoima-hankkeeseen vuosina 2007–2022 tehtyjen 20 miljoonan euron investointien alaskirjaus, kun Fennovoima perui toukokuussa Hanhikivi 1 -ydinvoimalan laitostoimitussopimuksen venäläisen Rosatomin kanssa. Turku Energian osuus Fennovoiman enemmistöosakkaasta Voimayhtiön SF:stä on 3,79 prosenttia.

Turku Energian liikevaihto sen sijaan kasvoi sähkön korkeiden tukkuhintojen vuoksi. Turku Energian sähköntuotanto-osuudet tuottivat positiivista tulosta. Turku Energia Sähköverkkojen tulos toteutui hyvällä tasolla. Asiakasmäärämme kasvoivat vuoden aikana sekä yksityis- että yrityspuolella.

Hiilineutraali tulevaisuus on jo täällä

Energiakriisi vauhditti siirtymää uusiutuvaan ja hiilineutraaliin energiantuotantoon. Turku Energiassa on tehty määrätietoisesti investointeja vihreään energiaan jo kahden vuosikymmenen ajan. Vuonna 2022 tuotimme kaukolämpöä jo 78-prosenttisesti paikallisesti uusiutuvilla energianlähteillä. Onnistuimme myös haastavasta vuodesta huolimatta laskemaan kaukolämmön ominaispäästöjä 14 prosenttia edellisvuodesta. Tavoitteenamme on, että sähkön ja lämmön tuotantomme on hiilineutraalia vuonna 2029. Energiakriisi ei ole vaikuttanut tavoitteeseemme, vaan etenemme sitä kohti aikataulussa. Joulukuussa 2022 tiedotimme lisäinvestoinneista tuulivoimaan osakkuusyhtiömme Suomen Hyötytuuli Oy:n Siikajoen tuulipuiston myötä. Turku Energian tuulivoimatuotannon osuus sähkön vuosittaisista hankinnoista kasvaa hankkeen valmistumisen myötä 33 prosenttiin nykyisestä 20 prosentista. Päätimme vuoden 2022 lopussa myös investoivamme Artukaisten höyrylaitoksen savukaasupesuriin, joka parantaa laitoksen hyötysuhdetta ja vähentää hiilidioksidipäästäjä entisestään.

Luotettavasti sähköä ja lämpöä kaikissa tilanteissa

Turku Energia vastaa yli 200 000 Turun seudun asukkaan sähköstä ja kaukolämmöstä. Energiayhtiönä meillä on vastuu yhteiskunnallisesti kriittisistä toiminnoista ja yksi keskeisistä tehtävistämme on varmistaa huoltovarmuus ja varautua erilaisiin kriisi- ja häiriötilanteisiin. Meillä tulee olla valmius työskennellä tehokkaasti esimerkiksi edellisvuosien pandemiatilanteessa tai nykyisessä epävarmassa maailmantilanteessa.

Olemme varautuneet erilaisiin kriisi- ja häiriötilanteisiin suunnitelmallisesti ja harjoittelemme poikkeustilanteita säännöllisesti. Kaupunkienergiayhtiönä olemme ovat varautuneet muun muassa teknisiin häiriöihin, luonnon ääri-ilmiöihin kauppasaartoon, ilkivaltaan, sabotaasiin, sotaan, kyberhyökkäyksiin, pandemioihin, ja näiden erilaisiin yhdistelmiin.

Huolto- ja toimitusvarmuutemme oli vuonna 2022 jälleen erinomaisella tasolla. Turku Energia Sähköverkot Oy toimitti sähköä asiakkailleen erittäin luotettavasti, ja keskimääräinen sähkönjakelun keskeytysaika oli vuonna 2022 ennätyksellisen lyhyt. Kaukolämmön toimitusvarmuus oli 99,99 prosenttia.

Syksyllä 2022 tuleva mahdollinen kylmä talvi yhdistettynä sähkön tuonti- ja tuotantokapasiteetin riittävyyteen edellyttivät sähkönsiirtoyhtiöitä varautumaan sähköpulan uhkaan. Tämäkin on tilanne, johon olemme varautuneet. Syksyn aikana kävimme toimintatapamme ja viestintämme sähköpulatilanteessa tarkasti läpi. Sähköpula ei onneksi konkretisoitunut emmekä joutuneet kierrättämään sähkökatkoja Turussa. Kiitos kuuluu leudolle säälle, kaasun ennakoitua paremmalle riittävyydelle Euroopassa sekä valtakunnalliselle Astetta alemmas -kampanjalle, joka kannusti kansalaisia energiansäästöön, myös heitä, joiden kulutusta ei sähkön hinta ohjannut. Myös omat asiakkaamme säästivät energiaa. Turku Energia Sähköverkkojen alueella sähköä käytettiin esimerkiksi marraskuussa 2022 7,7 prosenttia edellisvuoden marraskuuta vähemmän.

Sähkön hinnat poukkoilivat

Sähkön hinta oli poikkeuksellisen korkealla koko vuoden. Sähkömarkkinat eivät kohdelleet asiakkaitamme tasapuolisesti. Osalla asiakkaistamme määräaikaiset sopimukset päättyivät hintojen ollessa korkeimmillaan, kun osa oli päivittänyt sopimuksensa sähkön hintojen ollessa alhaalla. Jouduimme myös vaikeasta markkinatilanteesta johtuen tekemään muutoksia sopimusvalikoimaamme ja keskeyttämään joidenkin tuotteiden myynnin hetkeksi. Panostimme viestinnässämme muun muassa sähkömarkkinan selkeyttämiseen. Moni asiakkaistamme siirtyi pörssisähkösopimukseen, jossa sähkönkulutusta on mahdollista säädellä ja ohjata edullisimmille tunneille. Energiakriisi vaikutti myös kaukolämmön asiakkaisiimme ja hinnankorotuksilta ei vältytty. Kiitos uusiutuvan ja paikallisen energiantuotantomme, saimme kuitenkin pidettyä korotukset maltillisina verrattuna siihen, jos tuottaisimme lämpöä edelleen kivihiilellä.

Asiakkaamme ovat strategiamme keskiössä ja haluamme tarjota heille kokonaisvaltaisia energiaratkaisuja, jotka parantavat energiatehokkuutta ja pienentävät asiakkaidemme hiilijalanjälkeä. Vuonna 2022 aurinkopaneelien kysyntä kasvoi merkittävästi, samoin sähköautojen latausratkaisut kiinnostivat taloyhtiöitä ja yksityishenkilöitä. Taloyhtiöasiakkaillemme kehitimme muun muassa uusia palveluita kaukolämmön energiatehokkuuden parantamiseksi entisestään.

Uudet toimitilat tukevat monipaikkatyötä

Koronarajoituksia purettiin kevään 2022 aikana, ja henkilöstömme pääsi nauttimaan uusista monipaikkatyötä tukevista toimitiloistamme Turun Itäharjulle. Tilat on suunniteltu turkuenergialaisia varten, ja suunnitteluprosessissa otettiin huomioon henkilöstömme toiveet ja näkemykset. Tilat tukevat läpinäkyvyyttä ja kohtaamisia, mutta mahdollistavat myös vetäytymisen keskittymistä vaativiin tehtäviin. Etä- ja hybridityöt ovat tulleet myös meille Turku Energialle jäädäkseen kasvokkaisten kohtaamisten tärkeyttä unohtamatta. Toki osa henkilöstöstämme työskentelee tehtävissä, joissa etätyö ei ole mahdollista. Haluan osoittaa kiitokseni koko henkilöstöllemme, joka työskenteli ensiluokkaisesti koko haastavan ja muutoksia täynnä olevan vuoden ajan.

Kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme vuodesta! Energiakriisi ei ole vielä ohi, ja taloudellinen epävarmuus, inflaatio ja geopoliittinen tilanne vaikuttavat meidän kaikkien arkeen vielä nyt kuluvanakin vuonna. Haluamme toimia asiakkaidemme luotettavana energiakumppanina epävarmoinakin aikoina ja tuoda helpotusta asiakkaidemme elämään kokonaisvaltaisilla energiaratkaisuillamme.

Timo Honkanen
toimitusjohtaja
Turku Energia